Moikka!
Iso kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille! Äsken sain viimeisiinkin vastattua! Meikäläisen pärstäkuvat jatkuu. Tällä kertaa ihan oikea päivänasu.
Emman kanssa käytiin katsomassa Luokkakokous (aivot narikkaan leffa), niin oli hyvä syy pukeutua hieman hienommin. Nykyään ne kerrat kun jää hieman vähemmälle.
Päällä mulla oli Espanjan Bershkasta hankittu ruutupaita, jota mä kutsun metsuripaidaksi... Vielä kun saisi ihan perusmallisen tommosen hankittua. Toihan on aika lyhyt, ja siinä on selässä halkio, eli ei mikään normaali mallia tosiaankaan!
Hame ja nahkatakki ovat uusia löytöjä Vero Modasta ja kengätkään eivät ole täällä vilahtaneet. Mun tän hetkiset lempparikengät! Vielä pari vuotta sitten mä olin vannoutunut korkkarityttö, mutta tänä vuonna nuo kerrat kun korkkarit on eksynyt jalkaan, ovat yhdellä kädellä laskettavissa... Tennarit ja mahd. mukavat kengät ovat nyt mulla se juttu! Vanseja mä esim tossa keväällä ostin 3... Yhdet slipoverit ja sitten perus authenticit. Punaiset ja sitten kukka/sademesä kuosilliset.
Ja siis nuo kengäthän ovat lasten valkoiset Air Maxit yoox.comista, kun joku kuitenkin kysyisi! Maailman ihanimmat jalassa!
edit:ei mitään hajua miksi kuvat ovat tässä noin puuroa!
Mun kuullaan usein sanovan, että viihdyn enemmän kameran takana kuin edessä. Mä olen aina vältellyt sitä toista puolta, joten siksi varmaankin mä päädyin just sille toiselle.
Mä tiedän miltä tuntuu kun kuvat ei onnistu. Olosuhteet, asetukset, kuvaaja, kaikki voi olla täydellistä, mutta silti kuva on epäonnistunut. Nämä kuvat, ovat juuri tämän kategorian kuvia. Periaatteessa mun hiukset oli ihan hyvin, ihanat vaatteet ja meikkikin mun taidoilla aika onnistunut. Silti mua puistattaa katsoa näitä kuvia.
Mä olen viime aikoina kuvannut paljon ihmisiä, ja heiltä kuulee paljon erilaista kommenttia. Kaikilta on ikävä kyllä tullut pelkkiä kehuja (vaikea lähteä kehittymään), mutta eniten mua kauhistuttaa, minkälaisella ruoskalla he itseään ruoskivat. Eräskin sanoi, että tykkää periatteessa kuvista, mutta ei tykkää itsestään niissä. Siinä kohtaa valokuvaaja on mielestäni epäonnistunut. Onnistunut valokuva ei tarkoita täydellisiä asetuksia. Kuvattavan oma kauneus pitää hohtaa kuvan läpi niin, että se kaikista kovin kriitikko,-kuvattava itse on kuviin tyytyväinen.
Te jotka ette ole vielä kuunnelleet Mariskan uutta biisiä Itserakkausjuttuu, niin kuunnelkaa se heti. Se sai mut miettimään, kuinka itsekriittinen mä olenkaan. Ajattelin, että jos mä en näe itseäni, niin ehkä muutkaan eivät näe. Pää pensaaseen metodihan on aina ollut niin tehokas keino...
Sen myönnän, että tunnen itseni nätiksi loppujen lopuksi aika usein, kuten tuolloin kun kuvat otettiin viime sunnuntaina pikkuserkun rippijuhlissa. Ylppäripäivä ja vanhat, päiviä jolloi olen tuntenut itseni todella kauniiksi. Sitten katsoo kameran kuvia, ja se hyvänolon tunne häviää saman tien.
Kaikki tietää ihan hyvin sanomattakin, että miksi mä en tykkää ulkonäöstäni. Mä olen liian läski. Tässä kohtaa piilee se outo osuus. Miksi läski ei voi olla nätti? Vastaus on, että voi. En mä muista ihmisistä ajattele, että jos toi olis laihempi, se olis nätti. Jos on nätti niin on nätti. Tai jos ei ole niin mitä sitten?
Mun mielestä maailman kauneimmat naiset ovat niitä, ketkä luokitellaan plussa koon naisiksi. Mun täytyy myöntää, että se on aikalailla mun ihannevartalo. Siinä yhteiskunta on mennyt aika pieleen, että ellet ole langanlaiha, olet plussakokoa. Toinen asia on sitten ihmisten terveys. Yhä useampi ihminen on sairaalloisen lihava, ja tietysti siihen on puututtava, mutta ei se ihmisen kauneutta pois vie.
Tämä on oodi kurveille ja kurvittomuudelle. Pitää olla laiha mutta ei saa olla liian laiha, koska miehet ei tykkää semmosesta. Pitää olla kurveja. Mutta ei liikaa. En ole ikinä seurustellut, mutta vastakkaista sukupuolta sen verran instagramissa stalkanneena tiedän, että jokaisella on oma maku. Ihan niinkuin jäätelöissäkin. Eivät kaikki tykkää suklaajäätelöstä. Itse rakastan sitä, mutta on ihmisiä, jotka eivät siitä pidä. Sanotaan, että makuasioista ei voi kiistellä, mutta usein se unohtuu ihmisten kohdalla.
Näiden kuvien piti tulla postaukseen nimeltä valkoinen pitsimekko, mutta mulla olikin näköjään tarvetta päästellä hieman höyryjä.
Mulla on semmoinen outo päähän pinttymä, että sitten kun mä olen normaalipainoinen, mun kuvat onnistuu aina varmasti. Te normaalipainoiset varmasti kumoatte tämän heti. Harva ihminen on itseensä tyytyväinen. Usein tälläisen vuodatuksen jälkeen tulee useita kommentteja siitä kuinka kaunis mä olen juuri tälläisenä kuin mä olen. Sori ei auta. Mä arvostan suuresti kaikkia kommentteja mitä te laitatte mulle, mutta vaikka mua sanotaan kauniiksi, en mä ikinä usko sitä. Mä otan sen aina kohteliaisuutena, jota ei kuitenkaan tarkoiteta.
Tämä postaus ei oikein johda mihinkään. Ottakaa kuva mistä ette tykkää, ja vaikka pakolla löytäkää itsestänne hyiä puolia siitä kuvasta. Esimerkiksi näissä kuvissa mulla on kiva meikki ja hiukset, ja mä olen ollut paljon lihavampi.
Moikka!
Tää blogi alkaa olla jo aika valokuvauspainotteinen, mutta niin mun elämäkin. Eilen sain kuvata ihanan Aadan rippikuvat ja luvan julkaista muutaman hänen hänen valitsemansa kuvan. Muistakaa, että jos on tarvetta, niin minusta saa kuvaajan vaikkapa rippijihliin, jos on tarvetta.
Hauska elokuva. En keksinyt muuta otsikkoa, niin laitoin sen, koska näissä kuvissa näkyy pari venettä. Toinen vaihtoehto olisi ollut tylsä "päivän asu", mutta mulla on liian monta samannimistä postausta.
Viime viikon maanantaina käytiin ottamassa Sofian kanssa nuvan kokouksen jälkeen parit kuvat. Mä tykkään tosta asusta, se on yksinkertainen, mutta mä en tykkää siitä, että miltä mä näytän näissä kuvissa. Poseeraaminen ei VIELÄKÄÄN ole mun juttu.
Jakku on viime syksyn ostos h&m:stä, farkut samasta paikasta mutta ostettu kun lukuloma alko, paita Tallinnan New Yorkerista. Kengät on mun ylppärikengät ja Andy Polasta. Kampaus on ylppärikampauksen jäänteet.
Heido! Kesätyttö ilmoittautuu! Tää päivä on ainakin tähän asti ollut ihan älyttömän kiva, vaikken mitään ole tehnytkään. Uskoisin, että aika pitkälti auringon ja hieman lämmenneen ilman ansiosta.
Aamu alkoi kirjaimellisesti aamupuurolla ja parilla jaksolla Frendejä. Sen jälkeen kävin Ziton kanssa lenkillä ja tein sille takapihalle agiradan ensimmäistä kertaa täällä Visamäessä. Tiiriössä mä tein sille pitkiä ratoja ties mistä, mut nyt kun on niin pieni piha niin piti luovia jotakin pelkistä penkeistä ja harjanvarresta. Zito kuitenkin tykkäsi, ja se on tärkeintä! Sen jälkeen me vaan maattiin auringossa... Zito rakastaa eniten auronkoa ja varsinkin lämpöä meidän perheessä. Vanhassa kodissa se saattoi tunteja maata takan ääressä, ja Zito on mun innoikkain (lue ainoa) saunakamu. Näin kesäisinkin se pitkää kirjaimellisesti kantaa auringosta juomaan, ettei vaan tulisi miään ikäviä yllätyksiä. Hullu koira.
Makoilun jälkeen mä eksyin photoboothiin, jota en ole kuin pari kertaa käyttänyt, mutta nyt saatte todisteita siitä sessiosta. Kui noloo ottaa selfieitä pihalla... Vikassa kuvassa näkyy muuten mun kahen euron kuoret kirjasta & ideasta. Ei huono.
Mukavaa maanantaita ja alkavaa viikkoa!
ps.kaikki hämeenlinnalaiset bloggaajat(tai kuka tahansa tarvitsee kuvaajaa), jos tarvitsette kuvaajaa käyttöönne esim päivän asuihin, niin ilmoittaudun palvelukseen!!! Hirveä hinku olisi päästä taas kuvailee ihan kunnolla. Seuraava työkeikka on vasta sunnuntaina, kun kuvaan erään tytön rippikuvat... Eli siihen asti pitäisi keksiä jotakin tekemistä...
Moikka!
Samalla aiheella jatketaan, kuin edellisessäkin postauksessa. Kyseessä on taas yhteistyöpostaus, mutta edelleenkään se ei vaikuta siihen mitä mä tänne laitan. Mun valmistautumisesta tulee vielä yksi postaus, mutta se ei ole yhteistyöpostaus ja siinä on monta pienempää asiaa samassa, joten sitä odotellessa!
Mutta siis asiaan.
Muistatte varmaan, että mulla on ollut aikaisemminkin ripset. Muistatte varmaan myös kuinka paljon mä niistä tykkäsin. Tykkäsin niin paljon, että halusin omiin lakkiaisiinikin. Tällä kertaa eri paikassa, sillä edellisessä oli pieni henkilöstöpula ilmaisjuttuja varten, ja sielläkin valmistujaisten järjestelyä meneillään. Ajankohtaiseksi tuli siis etsiä uusi paikka. Päädyin sitten laittamaan viestiä Dulcinean Tuulalle (joka sattuu myös olemaan kaverini kummitäti). Saatin aikataulut hyvin sovitettua yhteen ja sovittiinkin aika juhlia edeltävälle keskiviikolle.
Ensimmäistä kertaa Dulcineaan menin, joka on Aulangontiellä Kampaamo Annen yhteydessä. Aulangontielle kun Viipurintieltä käännytään, niin melkein heti oikealla, kun on niitä kerrostaloja sitä kauppaa vastapäätä. Ihme ja kumma mun suunnistustaidoilla löysin heti!
Ovella oli vastassa Kampaamon omistaja Sari, ja Tuula, joka minulle nämä ripset teki kampaamon takahuoneessa. Itse ripsien teko sujui nopeasti, kun juteltiin mitä ihmeellisimmistä asioista niin koirista kuin maailmankaikkeuden laajenemisesta. Juttu siis lensi hyvin, mikä teki asioinnista mukavan!
Erona edellisiin ripsiin oli se, että nyt mulle tehtiin volyymiripset. Kyllä Tuula mulle hyvin tarkasti selitti miten ne eroavat normaaleista, mutta en nyt ala sitä tähän selostamaan. Googlettakaa tai kysykää vaikka erikseen. Sen muistan, että ne kuidut oli paljon pehmeämpiä ja kevyempiä kuin normaalit! Ja koska ne on niin kevyitä, niin voi laittaa useamman kuidun yhteen ripseen, minkä takia se lopputulos on paljon näyttävämpi.
Itse kyllä huomasin, että jälki on paljon näyttävämpää! Halusin 12mm pisimmät ja tuttu ja turvallinen c-kaari. Nyt en ottaisi kyllä ehkä ihan niin pitkiä, koska en ole tottunut niin näyttävään lopputulokseen itsellä. Lopputulos oli hyvä, mutta tuntui, että ne oli liian pitkät, varsinkin kun viimeisen puolen vuoden aikana meikkaaminen on ollut lähes olematonta. Nyt mä olen jo tottunut näihin, mutta huollossa laitetaan lyhyempää. Oli kuitenkin tärkeä päivä edessä, joten näyttävyys oli plussaa. Ja sain kuitenkin niin kavereilta kuin perheeltäkin paljon kehuja näistä, ja olenhan nyt minäkin ihan onnessani kun on taas ripset!
Nyt tulee kuitenkin tän postauksen kivoin osuus! Varatkaa aika Dulcineasta ripsiin, saatte -10% alennusta sanomalla lukevanne mun blogia. Jos ei ole ikinä ripsiä ollut, niin suosittelen! Näin kesälläkin helpottaa kummasti arkea, ja itsellä on iho parantunut ripsien oton jälkeen, kun pelkillä ripsillä näyttää jo niin huolitellulta, etten arkena käytä enää meikkiä!
Huomenta! Nyt on ensimmäisen postauksen aika siitä, että miten mä valmistauduin omiin ylioppilasjuhliini ns. ulkoisesti. Seuraava postaus sisältää mainontaa, ja kynnet, jotka mä esittelen on saatu yhtistyön merkeissä. SILTI se ei vaikuta siihen, miten mä asiat kerron, vaan kerron oman rehellisen mielipiteeni. Mulle on tärkeää, että pystyn blogissani seisomaan sanojeni takana.
Ideana mulla oli olla ylppäreissä mahdollisimman huoliteltu.Huoliteltu ja luonnollisen näköinen. Ajattelin kaikki asiat aika tarkkaan. En kuitenkaan halunnut olla mauton. Sen takia esim. meikki pidettiin hyvin yksinkertaisena eikä mulla esim ollut muita koruja kuin yksinkertaiset korvakorut.
Kynsien osalta mulla oli jonkinlainen visio; ranskalainen manikyyri, missä on joku mekkoon sointuva juju. Sen enempää hajua mulla ei ollut, että minkälaiset haluan. Tiesin kuitenkin, että itse en osaa mitään väsätä, joten turvauduin ammattilaisen hoiviin. Hetken googlailtuani mä löysin NaisLookin. Nuori yrittäjä, mutta kuvien perusteella taitava. Otin yhteyttä ja kysyin halukkuutta yhteistyöhön, ja sitähän löytyi. Huomatkaa että kyseessä on kynsistudio, Jenni tekee myös ripsiä, mutta NaisLook on ainakin minun googlailujen perusteella Hämeenlinnan ainut kynsistudio. Korjatkaa jos olen väärässä.
NaisLook sijaitsee Tavastilan 2. kerroksessa, ulko-ovien vieressä, mielestän helppo löytää. Tila ei ole mikään ihmeellinen, mutta itse ainakin viihdyin, ja yksityisyyttäkin on juuri sopivasti. Mä tykkäsin myös siitä, miten siellä oli sisustettu!
Itse kynsien teko sujui näppärästi, siinä oli 2 uunia, mikä nopeutti aika hyvin, kun ei tarvinnut odotella. Jälki oli tarkkaa, ja vaikka tuo juju oli jopa itsellä tuntematon, sai Jenni tehtyä mun toiveiden mukaiset kynnet, ja hymy oli korvissa (on kyllä vieläkin).
Täytyy myöntää, että vaikka mä sanoin että haluan pituutta, ja sitä oikeaa pituutta vielä erikseen kysyttiin, pelkäsin mä kotiin lähtiessä, että heti kotiin päästyäni lentää yksi jos toinenkin kynsi pitkin Visamäen peltoa, varsinkin kun töitä oli torstaina, jolloin nämä kynnet laitettiin, aika paljon.
Nyt reilu viikko myöhemmin, kynnet näyttävät vielä uusilta, ja ne on jopa töissä testattu ja hyviksi todettu. Nuo kuvat noista kynsistä on itseasiassa keskiviikkona otettu, eli siinä näkee, että ne eivät ole menneet miksikään.
Jos teillä on halukkuutta varata aikaa niin kynsi-kuin ripsiasioissa, laitan yhteystiedot tuohon alas, ja itse suosittelen tuota sähköistä ajanvarausta, itse varasin ajan sitä kautta, ja kyllä tykkäsin. Tai sanotaanko näin, että tässä tilanteessa se toimi. Tiedän hyvin tilanteita, missä se ei todellakaan toimi, tai ole tarpeellinen.
Sana joka kuvastaa kahta kulunutta viikkoa.
Juhlat on ohi, mä olen nyt ihan aikuisten oikeesti ylioppilas. Heti kun mä vain kerkeän, mä teen teille kunnon postauksen itse juhlista, lakituksesta ja sitten virallisten yo-kuvien näyttö. Valmistautumisesta mulla on teille parikin postausta liittyen niin yhteistyöhön kuin ihan muuhun valmistautumiseen. Itseasiassa ensimmäiseen postaukseen edellä mainitusta aiheesta pääsette tutustumaan huomenna.
Ja jotta ei unohdu valitus, niin mulla on ollut tosi kiire töissä (niin valokuvaus kuin lastenhoito), treenejä jäi 2 viime viikolla välistä niin nyt olen niitä korvaillut, pankkiasiat olen hoitanut ja siivoamista ja samalla olen yrittänyt miettiä että mihin tungen mun kaikki lahjat! (on mullakin ongelmat). Niin ja mua väsyttää kun en ehdi nukkua ikinä.
Oikeasti mä olen aika onnellinen.
Mä en jaksa/ehdi mitään tähteellistä nyt tehdä, mutta huomenna taas on vähän parempaa luvassa. Nyt saatte tutustua mun kännykän kuviin, joista mä ihan tarkoituksella jätän kaikki yo aiheiset pois.
1.kesää odotellessa/2.noista mitkään ei lähteny tilaukseen/3.mulla korkokengät arkena?!/4.töissä
